perjantai 6. heinäkuuta 2018

Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa Seppo Lehto: Hallitus ja eduskunta tehneet parhaansa estääkseen työnteko suomalaisilta siitä on kyse "osaajapulasta kuljetusalalla" ja muuallakin vastaavissa turhien "korttien vaatimisessa"

-----------------
Lähdeviittaus viimeaikojen ulina "osaajapulasta" mm oheinen:

"Kuljetusliike Kanervan toimitusjohtajalla Lasse Kanerva kertoo näkemyksensä alaa vaivaavan pulan syystä.

Kuljetusalalle on hankala tulla ja koulutuspolku on vaikea, se on oma henkilökohtainen mielipiteeni. Et pysty tulemaan alalle enää esimerkiksi kesätyön kautta.

Kanervan mukaan ennen töitä teki esimerkiksi opiskelijoita, jotka sitten jäivätkin alalle.

Kyllä koulutus on tärkeää, mutta nykyään tarvitaan monta sataa tuntia ammattipätevyyskoulutusta, ja se maksaa tuhansia euroa. Päälle tulee satojen eurojen kursseja vuosittain, joilla ylläpidetään korttia.

 Ei sitä kukaan tee, jollei saa tuettua koulutusta työttömänä. Se on niin järjettömän kallista, Kanerva sanoo."

---------------------------------
https://oma-yritys-kasvun-paikka.blogspot.com
----------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti